Lattian kimpussa
Jos vuosi 2014 otettiin rennommin rakennusprojektin parissa, niin vuonna 2015 ei tapahtunut oikeastaan mitään.. Kuvakansioita selatessani vastaan tulee vaan kuvia taaperoista, ei raksasta. Taukoa selittää perheen kasvaminen, mukaan kuvioihin putkahtaa pikku-Ruu.
Kesän 2015 aikana saadaan tuvan rossilattian pohjalaudoitus kuitenkin tehtyä valmiiksi ja paperoitua ja ristiinkoolaustakin vähän aloitettua. Talvea vastaan tupaan kuskataan valtava purukuorma lattian täytteeksi. Rossilattian pohjan paperoinnissa käytetään tervapaperia ja paperi kiinnitetään puulistojen avulla, jotta se saadaan tiiviisti paikoilleen.
Vihdoin kesällä 2016 ollaan siinä vaiheessa, että tuvan vanhat lattialankut kannetaan takaisin sisään ja aloitetaan niiden asentaminen paikoilleen. Tätä ennen lattialankkujen alapinnat on höylätty, jotta sovittaminen olisi helpompaa. Suurin osa vanhoista lattialankuista oli halaspuolikkaita, joihin oli kirveellä veistetty kolot lattiankannattajille. Nyt ne höylättiin n. 40 mm paksuiksi. Yläpintaan jäivät kaikki tutut muhkurat ja kolot, vanhat perunaluukut ja "polut". Rossilattian lämmöneristeeksi tuli siis kutterinpuru, jota tuli noin 30 cm paksu kerros. Purun päälle mutta lattialankkujen alle tuli vielä ruskea remonttipaperi, näin rossipohjasta saatiin mahdollisimman tiivis. Ja ilmatiiviyteenhän riittää paperi! Tässä vielä kuvaa lattiasta kun se on multipenkkilankkuja vaille valmis.
Suurena apuna lattialankkujen paikoilleensovittamisessa oli isäni, ilman hänen työpanostaan emme olisi saaneet lattiaa kasaan niin nopeassa aikataulussa.
Nykyajan myönnytyksiä lattian kasaamisessa ovat ruuvit, aikaisemmin lattia oli lyöty kiinni pitkillä sepän takomilla nauloilla. Ruuvin kannat tosin upotettiin parin sentin syvyyteen, ne on tarkoitus tulpata umpeen hirsipaikoilla kunhan lattia saa hieman oleentua ensin.
Tämä nykyinen lattia on talomme toinen. Vanhemmat lattialankut löytyvät tuvan vintiltä, minne ne on aikanaan kierrätetty vintin lattiaksi ja niissä on kellariluukku ja perunaluukutkin juuri samoilla kohdin kuin tässä "uudemmassa" versiossa.

Kommentit
Lähetä kommentti