Lattia paikoilleen
Kävisipä kaikki remontointi yhtä nopsaan kuin meidän "kopin" laittaminen. Ihan äsken purettiin vanha lattia pois ja vips, nyt siellä on jo eristeet ja lattialankut taas paikoillaan!
Mutta aloitetaan ihan alusta..
Ja kuten kuvasta näkyy, lattian koolaus ja laudoitus kävi niin äkkiä, etten meinannut ehtiä ottaa edes kuvaa koko hommasta! Eli tässä on vielä väliseinän vierestä vähän lattiaa laudoittamatta ja sieltä pilkottaa kivijalkaa.
Takaseinällä oli alahirressä vähän lahoa, mutta se oli äkkiä paikattu, jotta päästiin lattian tekoon.
Laudoituksen jälkeen paperoin lattian tervapaperilla ja sitten olikin vuorossa sahanpurujen kärräämistä. Meillä on kaikkiin lattioihin laitettu eristeeksi kutterinpurua, joka on ainakin tämän kipakan pakkastalven toiminut moitteetta. Tuvan lattiaan tehtiin kaksinkertainen koolaus, mutta lastenhuoneen lattiaan tuli vain samanlainen kuin nyt "kopin" lattiaankin ja lattia oli ihan lämmin paukkupakkasillakin. Tärkeintä lattian eristämisessä on ilmatiiviys, eli ettei tuuli pääse puhaltelemaan puruissa. Ja me olemme myös tampanneet purun mahdollisimman tiiviiksi jotta se ei pääse aikaa myöten painumaan.
Ennen kuin voitiin aloittaa lattian asennus, niin kaikki vanhat lattialankut puhdistettiin ja ajettiin vannesahalla samanpaksuisiksi. Vanhat lankut kun olivat jokainen vähän eri paksuisia ja alta paikoin kirveellä veistettyjä.
Muutamissa lankuissa oli vähän lahovaurioita ulkoseinän puoleisessä päässä, mutta niistäkin onneksi suurin osa lähti pois sahauksen yhteydessä. Lankkujen päät olivat maanneet vanhan multipenkin päällä ja päässeet kastumaan. Ne kohdat, joihin jäi vähän lahoa, veistin kirveellä pois ja lankkujen alle laitettiin vain paikkapalaa asennusvaiheessa.
Tässä onkin sitten kuvaa lattian asennuksesta. Eli vasemmalla näkyy kutterinpurukerros, joka on ensin tampattu mahdollisimman tiiviiksi, sen jälkeen päälle on levitety seinästä seinään ulottuva remonttipaperi ja päälle laitetaan lattialankut. Tässä vaiheessa vielä lisätään kutterinpurua lankkujen alle sitä mukaa kun niitä ladotaan lattiaan ja purua "tömpätään" vielä laudanpätkällä jotta saadaan koko tila täyteen.
Lattialankuissa oli vielä paikoillaan vanhat vaarnatapit, joten lattian asennus sujui joutuisasti ja lankut asettuivat nätisti takaisin vanhoille paikoilleen. Tosin me vielä ruuvasimme lankut kiinni keskeltä ja päistä, jotta lattia ei alkaisi narista ja kolista. Seuraavaksi onkin sitten tiedossa ruuvinreikien tapittamista..

Kiitos tästä kirjoituksesta! Mielenkiintoista lukea myös muiden kokemuksia lattiaremonteista. Hyvä idea tuo lankkujen ruuvaaminen, ettei ala lattia narisemaan ajanmyötä. Tuttavani on myös aloittamassa lattiaremontin, sillä heillä on ilmeisesti painunut lattia makuuhuoneessa. Aion mennä ehdottomasti paikanpäälle tarkastelemaan, miten se käytännössä toimii.
VastaaPoistahttps://www.kuretek.com/lattian-nosto